Oletko huomannut, että järvet ja joet näyttävät entistä tummemmilta? Monet suomalaiset ovat havainneet saman ilmiön: veden väri on muuttunut vuosikymmenten aikana yhä ruskeammaksi. Kyse ei ole silmän harhasta, vaan todellisesta ympäristömuutoksesta, jota kutsutaan vesien tummumiseksi.

Miksi vesi tummuu?

Veden tummumisen taustalla on useita toisiinsa kytkeytyviä tekijöitä. Tärkein syy on maaperästä ja turvemailta vesistöihin huuhtoutuvan orgaanisen aineksen lisääntyminen – erityisesti liuenneen humusaineksen, joka värjää veden ruskeaksi.
Tähän vaikuttavat muun muassa:

• Ilmastonmuutos: Erityisesti lämpenevät talvet, lisääntyvät sateet ja vähemmän routaa talvella tarkoittavat sitä, että maaperän orgaaninen aines huuhtoutuu helpommin vesiin. Aikaisemmin suurimmat kuormitushuiput ovat olleet kevät- ja syystulvat, mutta tulevaisuudessa talviaikaisen kuormituksen arvioidaan kasvavan.
• Maan käyttö: Metsätalous, ojitukset ja soiden kuivatus ovat muuttaneet valuma-alueiden vesitaloutta, lisäten virtaamien vaihtelua ja orgaanisen aineksen kulkeutumista. Vedellä ei ole enää valuma-alueilla pidätys- ja varastopaikkoja, joihin pysähtyä vaan päätyvät ojia pitkin liian nopeasti alapuolisiin vesistöihin.
• Happamoitumisen väheneminen: Ironista kyllä, happamoitumisen väheneminen 1990-luvulta lähtien on vapauttanut maaperästä rautaa ja orgaanisia yhdisteitä, mikä myös osaltaan on edistänyt vesien tummenemista.

Miksi se on ongelma?

Vesien tummuminen ei ole vain esteettinen haitta. Se vaikuttaa ekosysteemeihin, veden laatuun ja käyttöön monin tavoin:

• Valon määrä vähenee, mikä heikentää levien ja vesikasvien yhteyttämistä. Järven toiminnan kannalta perustuotanto on tärkeässä roolissa, koska se hyödyntää veden ravinteita ja samalla tuottavat ravintoa muille järven eliöstölle kuten kaloille ja linnuille.
• Happipitoisuus voi laskea, kun orgaaninen aines hajoaa ja kuluttaa happea. Tummassa vedessä myös lämpötilat nousevat korkeammalle, jolloin vesien lämpötilakerrostuneisuus jyrkkenee ja riskit happikadon syntymiseen kasvaa. Tummien vesien hajotustoiminta voi myös tehdä järvestä päästölähteen, jolloin järvi voi alkaa päästämään ilmakehään hiilidioksidia ja metaania. Kalaston kannalta happikato on erittäin haitallista.
• Kalasto ja eliölajisto muuttuvat – kirkasvetiset lajit, kuten siika ja ahven, voivat väistyä tumman veden kestävämpien lajien tieltä.
• Vedenpuhdistus ja virkistyskäyttö vaikeutuvat, sillä humus sitoo metalleja ja orgaanista ainesta, ne tekevät vedestä sameampaa. Jossakin kohtaa vettä ei voi käyttää edes löylyvetenä, kun kiukaalta tulee vain käryä. Talousvesien laatu heikkenee ja raakaveden käsittelykustannukset nousevat.

Tällä hetkellä kansallisissa vesien tilaluokituksissa pääpainona on ollut seurata ja arvioida, ravinnepäästöjen aiheuttamaa vesien rehevöitymistä, mutta tulevalla vesien luokittelukaudelle (2028-203X) myös vesien tummuminen tullaan huomioimaan entistä paremmin tilaluokituksissa. Saarijärven vesistöreitin osalta tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vetemme on huomattavasti heikommassa kunnossa, kuin mitä aikaisemmin on ajateltu, koska vesistöreitin tummuminen on varsin silmiinpistävää.

Mitä voimme tehdä?

Vesien tummumista ei voi pysäyttää kovinkaan nopeasti, mutta tummusen etenemistä voidaan merkittävästi hidastaa. Tärkeintä on toimia valuma-alueilla – siellä, missä veden laatu lopulta ratkaistaan. Erityisesti turvemaiden vesienhallintaan tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, koska suurimmat orgaanisen hiilen huuhtoumat lähtevät liikkeelle juuri ojitetuilta turvemailta.

• Vesienhallinta ja luonnonmukainen vesirakentaminen: Laskeutusaltaat, kosteikot ja suojavyöhykkeet ovat tärkeitä ravinteiden ja kiintoaineksen pidättäjiä ja niillä voidaan pysäyttää valumia, ennen niiden päätymistä puroista, noroista ja ojista järviin. Humuksen ollessa kyseessä maankäytön suunnittelu, kuten metsien hoitotoimenpiteet ja hakkuut tulisi suunnitella siten, että humusta lähtisi liikkeelle mahdollisimman vähän, koska humuksen pysäyttäminen vesiensuojelurakenteilla on huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi rehevöittävien ravinteiden tai kiintoaineen.
• Soiden ja metsien vesitalouden palauttaminen: Ennallistaminen ja ojien tukkiminen vähentävät huuhtoutumista. Soiden kuivuminen on johtanut siihen että valuma-alueen vedensuodatuskyky on heikentynyt ja samalla on menetetty soiden luontaiset ekosysteemipalvelut. Näitä palveluita on mahdollista palauttaa ohjaamalla valumavesiä esimerkiksi kuivahtaneille suolaikuille, jolloin suon luonnollinen toiminnallisuus saadaan palautettua. Metsissä on paljon mm. metsätaloudellisesti heikkotuottoisia kitu- ja joutomaita, joiden valjastaminen vesiensuojelutarkoituksiin on paitsi kustannustehokasta, myös hyödyllistä, koska näiden kohteiden hyödyntäminen ei tarkoita taloudellisia menetyksiä maanomistajalle.
• Kokonaisvaltainen valuma-aluesuunnittelu: Kun maa- ja metsätalouden, yhdyskuntien ja luonnonsuojelun tarpeet sovitetaan yhteen, vesien tila paranee kestävästi. Samalla vesienhallinnasta hyötyvät useimmat maankäyttäjät ja rakenteita voidaan sijoittaa paikoille, joissa niistä saadaan kaikkein suurin hyöty irti.

Tummuminen kertoo muutoksesta – ja antaa meille viestin

Vesien tummuminen on merkki siitä, että ilmasto, maankäyttö ja luonnon kiertokulku ovat muutoksessa. Se on myös muistutus siitä, että vesi ei ole irrallinen elementti, vaan osa suurempaa kokonaisuutta – valuma-aluetta, jossa jokainen puro, suo ja metsä on osa samaa tarinaa.

Ehkäpä vesien tummuminen on lopulta myös kutsu toimintaan. Kun ymmärrämme, mistä vesi tulee ja mitä sille tapahtuu matkalla järveen, osaamme paremmin suojella sitä, mikä meille on arvokkainta.

Mikäli työ järvien tummumisen hidastamiseksi Saarijärven vesistöreitin varrella kiinnostaa tai jos haluat selvittää, olisiko omistamallasi maalla mahdollista toteuttaa parempaa vesienhallintaa, ota yhteyttä Saarijärven vesistöreitin valuma-aluetalkkariin. Valuma-aluetalkkari auttaa Kyyjärven, Karstulan ja Saarijärven kuntien alueella vuoden 2027 loppuun saakka.